• Jos haluat näyttävyyttä pihallesi useiksi vuosiksi, valintana ovat perennat.
  • Useimmat perennat kuihtuvat talven tullessa. Kasvu alkaa juurakoiden silmuista keväällä uudelleen. On muutamia ikivihreitä lajikkeita, joiden versot kuitenkin talvehtivat.
  • Perennoita yhdistellään usein muiden kasvien mm. havujen tai erilaisten pensaiden kanssa.
  • Keväällä, lumien sulettua, huhti-toukokuussa voidaan perennojen kuihtunut kasvusto poistaa. Perennaryhmää voidaan haravoida kevyesti. Siistimisen jälkeen tulee tehdä lannoitus, tarvittaessa myös kalkitus.
  • Huomioi, että maan happamuuden sekä lannoituksen tarve on erilainen eri perennoilla. Kalkitus yleensä riittää muutaman vuoden välein. Keväisin tehtävä lannoitus on yleensä yleislannoitetta tai kanankakkaa.
  • Keväällä on myös tehtävä aiottu perennapenkin laajennus tai mahdolliset paikkausistutukset. Jos perennat istutetaan aikaisin keväällä, ne ehtivät samalla kasvukaudella tehdä runsaan kasvuston ja kukkia jopa ensimmäisenä kesänä.
  • Perennoja on mm. kellosormustinkukka, purppurapipo, keijunmekko, lehtosalvia, kaunopunahattu, jaloritarinkannus, törmäkukka, harjaneilikka, jalokurjenpolvi, päivänkakkara ja syysleimu.

Suosituimmat hoito-ohjeet

Pelargoni talvehtiminen

Kesäkukkia puolivarjoon/ varjoon

Kesäkukkia aurinkoon/ puolivarjoon

Yleisohje leikkokukille