Olit niin kuin tähdenlento,
lapsukainen, pieni hento.
Valon loit sä kotihimme,
ikikaipuun sydämiimme.
On maa, johonka kaikki polut katoaa.
On rauhan maa.
Me kaikki tapaamme jälleen.
Me sinua aina kaipaamme,
me sinua aina muistamme.
Murheeseen lohtua tuo
muistosi kaunis ja valoisa.
Ikiliekki ihmisen henki on,
se on syttynyt säteistä auringon ja
päivän puoleen se halaa. (Aarni Kouta)
Hyvän ihmisen muisto
miten se mieltä lämmittää.
Miten aina sen soinnusta sieluun
sävel pieni soimaan jää.
Kauniina kaartui kulkemas taival,
puhtaana piirtyi kuin valkea pilvi
taivaan suvista sineä vasten.
Et ole ikiunessa, et ole poissa
Olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.
Niin lähdit, enkeli kultainen, luo taivaan omien enkelten.
Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivätkä milloinkaan jätä yksin.
On raskasta luopua rakkaimmastaan,
vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan.
Murheeseen on kätketty toivo tulevista päivistä.
Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä me kadotamme osan itsestämme,
usein juuri sen parhaan osan.
Hetket ovat kuin laivat, ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama, tyynesti kaivaten.
Hauras hellä ihmissydän uupui mielin väsynein.
Antoi hyvä päivä tietä, kantoi kotiin eksyneen.
Ihana on se tie, joka meidät rauhaan vie.
Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa.
Se on ihmisen ihana oikeus taipaleensa tehtyä nukahtaa.
Minä ystävän parhaan kohtasin elon tuulien tuiveroissa.
Nyt yksin taas taivallan polkuain, on ystävä viereltäin poissa.
Surun rannalle luo muistot valoaan.
Ei koskaan, ei koskaan muistosi valoisa jää meille unholaan.
Kerran vaan, täällä päällä maan me kuljetaan,
ikuisuudessa, rauhan maassa jälleen kohdataan.
Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.
Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis.