Huiskula Oy
Historia
90-vuotias Huiskula






Vuonna 1934 Reino ja Meeri Murto lunastivat Huiskula-nimisen tilan. Varat tilan hankintaan Reino Murto hankki säästämällä usealta vuodelta haitarinsoitolla tienaamansa rahat. Viljely oli aluksi lähinnä avomaan vihannestuotantoa ja lavaviljelyä. Sotavuosina ja seuranneina pulavuosina Huiskulassa viljeltiin ravintokasveja. Huiskulassa oli myös kanala ja hautomo. Vuosikymmenen lopulla istutettiin 1500 omenapuuta. Kukkaviljelyn merkitys alkoi kasvaa, kun neilikan viljely aloitettiin.
50-luvun lopulla tapahtui merkittävä askel tuonnin vapautumisessa. Maahan alkoi syntyä kukkatukkuliikkeitä ja useiden viljelijöiden yhteistyönä perustettiin mm. Suomen Kukkatoimitus Oy, jossa Huiskula oli yhtenä osakkaana. 1950-luvun lopulla Huiskulalla oli jo maan suurimpia neilikkaviljelmiä. Neilikan lisäksi tuotannossa oli mm. ruusua, tulppaaneita ja leikkovihreää. Ravintokasveilla oli yhä tärkeä merkitys.
60-luvun alussa lyhytpäiväkrysanteemin viljely oli yleistynyt maailmalla ja Huiskula oli eturintamassa aloittamassa sen viljelyä Suomessa. Myös joulutähti alkoi tehdä tuloaan. Huiskulan juuret kukkaviljelijöiden taimitoimittajana juontavat myös 60-luvulle. Silloin alettiin välittää krysanteemin pistokastaimia. 70-luvun alussa rakennettiin Huiskulaan ensimmäiset kasvihuoneet, joissa oli 20 metriä leveät tehdasvalmisteiset rungot.
Kukkaviljely oli 80-luvulla monipuolisimmillaan. Useiden leikkokukkalajien ja ruukkukasvien rinnalla myös taimituotanto oli monipuolistunut ja saanut keskeisen osan. Kasvihuoneissa tekovalon käyttö lisääntyi, rakennettiin rullapöytiä ja energiaa alettiin säästää verhoilla. Uusia kasvihuoneita rakennettiin erityisesti ruukkukasviviljelyn ja taimituotannon tarpeisiin.
90-luvulla EU-jäsenyyden myötä kukkatuonti vapautui ja lisääntyi huimasti. Huiskulan kukkatukkuverkostoa laajennettiin useilla toimipisteillä. Kun oma kukkatuotanto oli aiemmin ollut Huiskulan keskeisintä toimintaa, tuli kukkatuonnin kasvun myötä kukkatukkukaupasta yrityksen merkittävin osa-alue.
Vuosien kuluessa monien leikkokukkalajien viljelystä piti luopua ja lopulta leikkokukkatuotantoon jäivät ainoastaan tulppaani, ruusu ja pieni määrä valkoliljaa. Leikkoruusun viljely lisääntyi ja sen viljelytekniikka kehittyi monella tapaa. Kukkatukkutoimintaa oli harjoitettu Suomen Kukkatoimitus-nimellä, mutta vuosituhannen vaihteessa myös kukkatukut siirtyivät Huiskula -nimen alle.
2000-luvulla kukkamarkkinoilla alkoi nopea muutos, kun suuret ja ketjumaiset toimijat tulivat entistä vahvemmin mukaan kukkien vähittäiskauppaan. Samoihin aikoihin Huiskula alkoi entistä enemmän suunnata markkinointiaan myös kuluttajille. Vuoteen 2013 saakka ruusu oli tärkeä tuote viljelyssä mutta kannattamattomana sen tuotanto loppui ja vapautunut kasvihuoneala täyttyi pääosin erilaisista ruukkukasveista.
Vuosina 2006, 2016 ja 2018 valmistuivat Huiskulan Puutarhan ”tulppaanitehdas” -kasvihuoneet. Näin saatiin lähes 15 000m² ajanmukaista tuotantotilaa tulppaanin ohella myös monien ruukkukasvien tuotantoon. Vuoden 2023 lopulla valmistui puutarhalle uusi 6 MWh:n hakelämpölaitos. Investointi oli Huiskulan historian mittavin.
Tänä päivänä vastuullisuus eri muodoissaan on yhä suuremmassa roolissa kaikessa yrityksen tekemisessä ja myös asiakkaiden ja kuluttajien odotukset erityisesti ympäristövastuullisuusasioita kohtaan ovat kasvaneet.
Ruusutuotannon päättyessä Huiskulassa alkoi kehittyä perinteisten kukkiin liittyvien toimintojen rinnalle aivan uudenlaistakin liiketoimintaa. Vuoden 2013 syksyllä valmistui ensimmäiset kaksi entisistä ruusuhuoneista peruskunnostettua varastohallia, pinta-alaltaan yhteensä 5200m². Samalla rekisteröitiin Huiskulan Puutarhan aputoiminimeksi Huiskula Tilavuokraus. Alusta saakka olemme palvelleet niin yksityishenkilöitä kuin yritysasiakkaitakin erilaisissa varastointitarpeissa. Merkittävää asiakaskuntaa on löytynyt myös mm. karavaanareiden sekä veneilijöiden joukosta heidän kalustonsa säilytystarpeissa. Veneilijöitä palvelemaan perustettiin jo vuonna 2013 Turun Venevarasto Oy. Uusi liiketoiminta on saanut markkinoilla hyvän vastaanoton ja vuokrattavaa varastotilaa onkin peruskunnostettu vuosina 2015-2022 lisää n. 15 000m².
Vuonna 2020 Huiskulan erikoiskauppiaita palvelevan liiketoiminnan vähemmistöomistajaksi tuli hollantilainen Hilverda De Boer B.V. ja vuoden 2022 lopulla Hilverdasta tuli Huiskula-Hilverda Oy:n pääomistaja.
Kehitystyö jatkuu Huiskulassa vahvana eri osa-alueilla myös vuonna 2024, jolloin tulee kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun yrityksen perustajat Reino ja Meeri Murto aloittivat puutarhaviljelyn Huiskula -nimisellä tilalla.